|
Varkaudella vihreämpi tulevaisuus |
|
|
|
|
Kirjoittanut Asmo Maanselkä
|
|
08.02.2010 12:18 |
|

Kansanedustaja Kari Kärkkäinen ennakoi, että ensi viikolla Varkaudessa kuullaan pitkästä aikaa hyviä uutisia.
- Neuvottelut Stora Enson, kaupungin ja valtion välillä ovat edenneet hyvässä hengessä. Päätökset on tehty ja niiden ensimmäisistä tuloksista kerrotaan ensi viikolla.
- Olen toiveikas tulevaisuuden Nokian syntymisestä Varkauteen. Varkaudessa tuotekehitelty biodiesellaitos on edennyt erinomaista vauhtia. Mahdollisuudet laitoksen pysyvälle sijoittumiselle Varkauteen ovat erinomaiset.
|
|
Viimeksi päivitetty 08.02.2010 12:26 |
|
Lue lisää...
|
|
|
Ekonostalgiasta työpaikkoja |
|
|
|
|
Kirjoittanut Asmo Maanselkä
|
|
22.01.2010 11:30 |
|
Asunnon sisustaminen on todella raastavaa puuhaa. Värien, sävyjen ja huonekalujen tyylitteleminen on aikaa vievää ja harvoin kovin ekologista. Punavuorelaisessa sisustuskaupassa törmää elämän paradokseihin. Kauppa on täynnä uutta vanhannäköistä tavaraa, jotka ukki on jo kauan sitten lyönyt takkaan talon lämmikkeeksi. Eipä ukki olisi taloa lämmittänyt rojulla, mikäli olisi tiennyt, että naulakosta joku hullu maksaa vielä 150e. Maalille ja puulle kertyy hintaa. Harvoin osakekaupasta saa sellaisia tuottoja.
|
|
Viimeksi päivitetty 22.01.2010 11:47 |
|
Lue lisää...
|
|
Kirjoittanut Päivi Räsänen
|
|
02.01.2010 12:20 |
|
Mikä voisi olla ylellisempi kokemus kuin hiihtolenkki valkoisen lumen koristelemassa pakkasmetsässä! Näin ajattelin tänään hiihtolenkillä. Laskevan auringon kultaama taivas kimalteli lumisten puun oksien välistä ja mielessäni soi laulu, joka esitettiin syntymäpäiväjuhlassani. Eeva Kuvaja on sovittanut lauluun Aleksis Kiven tekstin. Aleksis Kivi runoili ”Ihmeellisestä unelmasta”:
|
|
Viimeksi päivitetty 02.01.2010 12:21 |
|
Lue lisää...
|
|
Syvä osanottoni espoolaisuhrien omaisille |
|
|
|
|
Kirjoittanut Päivi Räsänen
|
|
02.01.2010 09:47 |
|
Voi, miten surullisiin uutisiin tämä vuosi päättyi! Ajattelen myötätunnolla suruviestin saaneita perheitä ja Sellon työntekijöitä sekä asiakkaita, jotka joutuivat järkyttävien tapahtumien keskelle. Lohduttaisikohan heitä yhtään tieto siitä, että monet kantavat heitä rukouksissaan hyvän Jumalan hoivaan?
|
|
Viimeksi päivitetty 02.01.2010 09:48 |
|
Lue lisää...
|
|
Yliampumisia ei aselaissa kaivata |
|
|
|
|
Kirjoittanut Päivi Räsänen
|
|
22.12.2009 08:37 |
|

Uuden ampuma-aselain sisällöstä päätetään eduskunnassa ensi vuoden puolella. Erityisen tärkeää on ratkaista, miten valvotaan, etteivät aseet joudu vääriin käsiin.
|
|
Viimeksi päivitetty 22.12.2009 08:42 |
|
Lue lisää...
|
|
|
|
|
|
|
Sivu 2 / 9 |