Home Ekoblogi Syvä osanottoni espoolaisuhrien omaisille
Syvä osanottoni espoolaisuhrien omaisille Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Päivi Räsänen   
02.01.2010 09:47

Voi, miten surullisiin uutisiin tämä vuosi päättyi! Ajattelen myötätunnolla suruviestin saaneita perheitä ja Sellon työntekijöitä sekä asiakkaita, jotka joutuivat järkyttävien tapahtumien keskelle. Lohduttaisikohan heitä yhtään tieto siitä, että monet kantavat heitä rukouksissaan hyvän Jumalan hoivaan?

Suomalainen ampumistragedia päätyi ykkösuutiseksi ulkomaisten toimitusten sivuille (mm. CNN, BBC). Siellä ihmeteltiin Suomen suurta asekantaa, kaksi miljoonaa asetta viiden miljoonan väestössä. Tiukempi valvonta ja uusi ampuma-aselaki toivon mukaan vähentää asetiheyttä Suomessa.

Uuden ampuma-aselain sisällöstä päätetään eduskunnassa ensi vuoden puolella. Erityisen tärkeää on ratkaista, miten valvotaan, etteivät aseet joudu vääriin käsiin. Lakiehdotuksessa on useita perusteltuja parannuksia. Käsiaseita pyritään rajoittamaan kouluikäisiltä ja luvanhakijoiden terveydentilan valvontaa tehostetaan. Aseen hallussapidolle ja käytölle tulee olla erityinen peruste, esimerkiksi metsästysharrastus. Vertaus siihen, että jokaisen ulottuvilla olevalla keittiöveitselläkin voi tappaa ihmisiä, on mielestäni ontuva – ampuma-aseilla tuhoa syntyy helpommin ja laajemmin väärissä käsissä.

Suurin ongelma koskee tietenkin laittomia aseita ja luvatonta aseenkantoa, josta Sellon ampumisissa ole kysymys. Lakiehdotus ei valitettavasti olisi tässä auttanut. Luvattomiin aseisiin liittyvien rikosten rangaistukset ovat vaatimattomia, niitä tulisi aivan ilmeisesti koventaa. Tämän tapaukset taustat on tutkittava tarkasti, jotta voitaisiin ehkäistä vastaavia tragedioita. Useiden raakojen surmatöiden taustalla ovat hoitamattomat mielenterveysongelmat.

Viimeksi päivitetty 02.01.2010 09:48
 
Copyright © 2010 . Kaikki oikeudet pidätetään.
Joomla! on vapaa ohjelmisto ja julkaistu GNU/GPL-lisenssin alla.