Home Ekoblogi
Ekoblogi
Sunnuntaikauppa on ajanut pienyrittäjät ahtaalle Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Päivi Räsänen   
25.02.2010 09:32

Suomen Pienyrittäjät julkistivat kannanottonsa, jossa he ilmaisivat huolensa sunnuntaiaukiolojen aiheuttamista paineista ja lisäkustannuksista. Useissa esiin tulleissa tapauksissa pakkoraossa kauppakeskuksissa toimivia yrittäjiä on painostettu seitsemänpäiväiseen aukioloon kauppakeskuksen aukioloaikojen mukaisesti. Uhkana on käytetty vuokrasopimusten purkamista tai vuokrankorotuksia. Tilanne on yrittäjien kannalta kohtuuton. Vaihtoehdoiksi jäävät seitsenpäiväinen tauoton työviikko tai uusien työntekijöiden palkkaaminen. Hiljattain uutisoitiin, että 40 % pienistä kaupoista harkitsee toimintansa lopettamista. Vihreän työministerin johdolla valmisteltu liikeaikalain muutos on siis entisestään vauhdittamista kaupan keskittymistä suuriin kauppaketjuihin. Yrittäjyyden kannalta tilanne huolestuttaa. Suomessa on yli 200 000 yrittäjää, joista pien- ja yksinyrittäjiä on noin 140 000.

Viimeksi päivitetty 03.03.2010 10:16
 
Itämeren asiat levällään Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Päivi Räsänen   
12.02.2010 12:04

 

Itämerihuippukokouksessa annettiin sitoumuksia Itämeren puhdistamiseksi. Samaan aikaan tuli esiin tieto, että pintaveden fosfaattipitoisuudet Suomenlahdella ovat viimevuotista korkeammat. Pitoisuuksien nousu johtuu siitä, että kovat tuulet ovat tuoneet alueelle Itämeren pääaltaan vähähappista ja ravinnepitoista vettä. Nykyinen tilanne antaa viitteitä siitä, että ensi kesän levätilanne Suomenlahdella voi olla viimevuotista huonompi. Vahvoja sitoumuksia nyt todella tarvitaan. Ongelmana Suomessa on se, että Itämeren asiat eivät käytännössä keskity yhdellekään ministerille. Parhaiten Suomen etua ajaisi, jos Itämeri politiikan kysymykset keskitettäisiin yhdelle ministerille, jonka vastuualueella olisivat kaikki keskeisimmät Itämerikysymykset Suomen, EU:n ja Venäjän välillä sekä kotimaassa.

 

 
Ihmeellinen unelma Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Päivi Räsänen   
02.01.2010 12:20

Mikä voisi olla ylellisempi kokemus kuin hiihtolenkki valkoisen lumen koristelemassa pakkasmetsässä!  Näin ajattelin tänään hiihtolenkillä. Laskevan auringon kultaama taivas kimalteli lumisten puun oksien välistä ja mielessäni soi laulu, joka esitettiin syntymäpäiväjuhlassani. Eeva Kuvaja on sovittanut lauluun Aleksis Kiven tekstin. Aleksis Kivi runoili ”Ihmeellisestä unelmasta”:

Viimeksi päivitetty 02.01.2010 12:21
Lue lisää...
 
Ekonostalgiasta työpaikkoja Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Asmo Maanselkä   
22.01.2010 11:30

Asunnon sisustaminen on todella raastavaa puuhaa. Värien, sävyjen ja huonekalujen tyylitteleminen on aikaa vievää ja harvoin kovin ekologista. Punavuorelaisessa sisustuskaupassa törmää elämän paradokseihin. Kauppa on täynnä uutta vanhannäköistä tavaraa, jotka ukki on jo kauan sitten lyönyt takkaan talon lämmikkeeksi. Eipä ukki olisi taloa lämmittänyt rojulla, mikäli olisi tiennyt, että naulakosta joku hullu maksaa vielä 150e. Maalille ja puulle kertyy hintaa. Harvoin osakekaupasta saa sellaisia tuottoja.

Viimeksi päivitetty 22.01.2010 11:47
Lue lisää...
 
Syvä osanottoni espoolaisuhrien omaisille Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Päivi Räsänen   
02.01.2010 09:47

Voi, miten surullisiin uutisiin tämä vuosi päättyi! Ajattelen myötätunnolla suruviestin saaneita perheitä ja Sellon työntekijöitä sekä asiakkaita, jotka joutuivat järkyttävien tapahtumien keskelle. Lohduttaisikohan heitä yhtään tieto siitä, että monet kantavat heitä rukouksissaan hyvän Jumalan hoivaan?

Viimeksi päivitetty 02.01.2010 09:48
Lue lisää...
 
«AlkuunEdellinen1234SeuraavaLoppuun»

Sivu 1 / 4
Copyright © 2010 . Kaikki oikeudet pidätetään.
Joomla! on vapaa ohjelmisto ja julkaistu GNU/GPL-lisenssin alla.